perjantai 13. maaliskuuta 2009



Tämä kakku on niin kestosuosikki meidän taloudessa. Se on yhtä aikaa makea ja nautinnollisella tavalla raikas. Alunperin ohje on bongattu Valiolta, mutta koska reseptiä pitää aina mennä muokaamaan (tauti se on tämäkin), niin resepti ei aivan seuraa alkuperäistä kaavaa. Kuvien hämy on työn alla. Jatkossa panostan enemmän valaistukseen, mutta jospa kuvat kuitenkin antavat vihjettä kakun ulkonäöstä.
Varoitus! Toinen pala on helposti otettavissa, kolmas on jo himon vallassa helppoa ja neljäs tuntuu jo omalla tunnolla... Takuuvarma menestys tälle herkulle on siis luvassa. Ei tarvitse miettiä, kelle lopun kakun syöttäisi, koska kakku on hävinnyt jääkaapista jo tovi sitten. Jokaista murusta myöten.

Limettikakku/Sitruunakakku

Pohja:
100 g kaurakeksejä
50 g voita

Täyte:
1 prk maitorahkaa (maustettu sitruuna -rahka käy kuin karitsa kesäiselle niitylle ja silloin ei tarvitse välttämättä lisätä sitruunankuorta, ellei halua tosi sitruunaista)
2,5 dl vispikermaa vaahdotettuna
3 liivatelehteä
1/2 sitruunan mehu/1 limetin mehu
3/4 dl sokeria
1 Sitruunan kuori raastettuna/1 limetin kuori raastettuna
1. Murskaa keksit ja sulata voi. Painele pohja leivinpaerilla vuorattuunirtopohjavuokaan ja laita kylmään odottamaan.
2. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
3. Sekoita maitorahkaan sokeri ja sitruunankuori.
4. Vaahdota vispikerma ja sekoita rahka tähän.
5. Purista sitruunasta mehu ja kuumenna. Lisää liotetut liivatteet höyryävään mehuun.
6. Kaada mehu-liivateseos kermavaahto-rahka seokseen ja sekoita.
7. Kumoa täyte pohjan päälle ja anna hyytyä muutama tunti.
Kakun voi hyvin pakastaa ja nauttia sitten, kun h-hetki koittaa.


maanantai 2. maaliskuuta 2009

Matkailijan pullea massu

Terveisiä Kööpenhaminasta!

Masu vieläkin pullottaa kaikkien herkkuaamiaisten jälkeen. Viikonlopun aikana ei tietysti ole kuin kaksi aamua, mutta annin puolesta tuntuu kuin olisi saanut viikon edestä herkkuja. Tässä muutamia vinkkejä:

Lauantai-aamun aloitimme Cafe Norden:in aamiaisella, jonka saa myös shamppanjan kera. Kuuman juoman saa valita lukuisista erikoiskahveista, teestä ja kaakaosta; keskellä herkkutarjotinta tulee myös valinnan mukaan joko jogurttia hedelmien ja myslin kera/pannukakkuja vaahterasiirapilla/munakas ja makkaraa. Allekirjoittanut valitsi pannukaakun siirapilla. Tuoremehun sijasta oli vaihtoehtona smoothie, jaiks miten hyvää! Suosittelen lämpimäisesti, suussa sulavaa!



Sunnuntaina menimme kaikkien pikkuprinsessojen paratiisiin Cafe Royal Copenhagen tarjoili myös herkullista brunssia, jossa oli jos jonkinsorttista herkkua. Niistä sen enempää selittelemättä, katso kuva (alla) ja kuolaa prinsessamaisesti :).

Tai hieman kevyemmin, mutta niin tyylikkäästi helmat kahisten ja heiluen:


Lisäksi tietysti piti maistaa tanskalaista nakkikioski-bratwurstia sekä kuuluisia smörgåssareita (joissa ei majoneesia säästellä). Näitä tietysti tarjoaa jokainen kunnon ravintola ja pieni soppi. Tanskalaiset ovat hyvin ylpeitä kansallisherkustaan! Tässä pieni otos leivistä, makkara kun ei ollut niin kaunis kuvattava.

Hyvää matkaa!