Mun motto

"Not all who wander are lost."
J.R.R. Tolkien


Siinä se on, mun motto. Kuvastaa sitäkin niin hyvin, että oon tämänkin asian kanssa ollut haahuilemassa. Näähän on näitä tiluliluleihubbabubba -juttuja, jotka ovat first world problems länsimaiselle uusavuttomalle, keskituloiselle kansalaiselle. Mutta ai että, kun on kiva tuollainen oma lausahdus, jota voi pitää voimauttavana ajatuksena takataskussa. Tällä hokemalla voi jäsentää omaa pikku maailmaansa ja saada hetken armoa kaikelta keskeneräiseltä ja tekemättömältä.


Naistenlehdisssä on kiva kurkistaa henkilöhaastatteluista, millainen motto on tällä haastateltavalla. Niillä on aina motto! Pitäähän nyt motto olla, kun on elämässä päässyt haastateltavaksi asti! Se osoittaa selvää suunnitelmallisuutta ja päämäärätietoisuutta omaa olemista, elämistä kohtaan.


Isossa maailmassa ja omassa pienessä maailmassa on niin paljon selittämätöntä epäloogisuuta, puhumattakaan kaikesta siitä tajuttomasta epäoikeudemukaisuudesta, vaikka kuinka vatkais ja pyörittelisi selkäytimestä pikkuaivoihin. Ajattelijoiden meille lahjoittamat lauselmat antavat puhtaasti toivoa ja lohtua pimeinä päivinä, kun huolet painaa ja tuntee syyllisyyttä omasta olemassaolostaan. Hengittele sinä pieni ihminen vaan suurien lauseiden rauhaa. Kyllä se siitä suttaantuu.


Aamuhämärässä etsin taas jälleen kerran lasten hanskoja, kurahousuja, varavaatteita ja taas se tuli sieltä - lohdutus: vaikka haahuilen, ei ne kuitenkaan hukassa välttis ole. Tolkien-herraseni, taas naulan kantaan!