Mun motto

"Not all who wander are lost."
J.R.R. Tolkien


Siinä se on, mun motto. Kuvastaa sitäkin niin hyvin, että oon tämänkin asian kanssa ollut haahuilemassa. Näähän on näitä tiluliluleihubbabubba -juttuja, jotka ovat first world problems länsimaiselle uusavuttomalle, keskituloiselle kansalaiselle. Mutta ai että, kun on kiva tuollainen oma lausahdus, jota voi pitää voimauttavana ajatuksena takataskussa. Tällä hokemalla voi jäsentää omaa pikku maailmaansa ja saada hetken armoa kaikelta keskeneräiseltä ja tekemättömältä.


Naistenlehdisssä on kiva kurkistaa henkilöhaastatteluista, millainen motto on tällä haastateltavalla. Niillä on aina motto! Pitäähän nyt motto olla, kun on elämässä päässyt haastateltavaksi asti! Se osoittaa selvää suunnitelmallisuutta ja päämäärätietoisuutta omaa olemista, elämistä kohtaan.


Isossa maailmassa ja omassa pienessä maailmassa on niin paljon selittämätöntä epäloogisuuta, puhumattakaan kaikesta siitä tajuttomasta epäoikeudemukaisuudesta, vaikka kuinka vatkais ja pyörittelisi selkäytimestä pikkuaivoihin. Ajattelijoiden meille lahjoittamat lauselmat antavat puhtaasti toivoa ja lohtua pimeinä päivinä, kun huolet painaa ja tuntee syyllisyyttä omasta olemassaolostaan. Hengittele sinä pieni ihminen vaan suurien lauseiden rauhaa. Kyllä se siitä suttaantuu.


Aamuhämärässä etsin taas jälleen kerran lasten hanskoja, kurahousuja, varavaatteita ja taas se tuli sieltä - lohdutus: vaikka haahuilen, ei ne kuitenkaan hukassa välttis ole. Tolkien-herraseni, taas naulan kantaan!

Asiakaspalvelun ultimatum

Bussikuski toi minut pysäkin sijasta työpaikan ovelle asti. Ylitetty erinomaisen asiakaspalvelun taso!

Uni

Sitä on liian vähän, mutta en malta nukkuakaan omia hetkiäni. Haluan olla sen hetken oman elämäni mestari, joka saa päättää kaikesta. Kukaan ei tarvitse minua nyt, saan olla vain itselleni. Taustalla takoo ajatus aamun väsyneestä olosta, mutta nukun sitten joskus. Ja äkkiä muihin aiheisiin.


Olen oppinut tulemaan toimeen vähemmällä unella, mutta millainen olisin, jos nukkuisin riittävästi. Olisin varmasti luovempi ja pitkäpinnaisempi. Varmasti kannattaisi kokeilla, kuinka luovempi minä pärjäisi lasten pikkulapsivaiheessa, kun kaikki äidin hullut ideat otetaan avosylin vastaan. Teininä voi olla erilainen alusta tehdä luovia avauksia. Silloin ei enää tarvitse niin intensiivistä yhteyttä ja askartelukaveria. Päinvastoin, tilan antaminen angstiselle teinille lienee paras neuvo, mitä äidille silloin voi antaa.  Äidin  omaa aikaa on sitten myös siihen nukkumiseen.

Eli siis N-Y-T NYT, laita pää tyynyyn ja silmät kiinni. Nyt on uniaika!

Oman elämän empatia

Olen viime päivinä pohtinut empatiaa. Tai sen puutetta. Viimeaikojen mielen matalapaineet ovat kääntäneet kurssin nopeasti tuohon jälkimmäiseen; Sen puutteeseen.


Kriiseilen itse kovasti juuri tällä hetkellä. On uusi työ, ruuhkavuodet, riittämättömyys, lasten surut ja sopeutumiset, parisuhteen ohkaisuus tämän kaiken keskellä, yhteiskunnan vinoutumat, omien vanhempien ikääntyminen, läheisten huolet, suorittaminen jokaisella elämänalueella, ystävien kaikkoaminen ja ja ja... olen opetellut kieltäytymään, keskittämään olemistani ja karsimaan sellaista, joka ei nyt vaan sovi kalenteriin. Tässä hetkessä jokainen pieni empatian ripekin kanssaihmisiltä on merkitykseltään järisyttävä.


On tällä ikävästi se kääntöpuolikin: Jokainen välinpitämätön ele tuntuu pahalta ja lannistaa kohtuuttomasti.

Olen miettinyt herkkyyttä, heikkoutta...onko se sitä, että ottaa empatian ja sen puutteen liian vakavasti? Vai onko se vain epävarmuutta ja elämää, jossa onnistumiset ja kannustus ovat harvassa. Koska siltä minusta tuntuu. En koe onnistuvani kuin jokapäiväisessä selviytymisessä. Saan hoidettua pakolliset, huolehdittua lapsista ja mentyä töihin, mutta kohtaamiset ja onnistumiset ovat harvassa. En koe olevani hyvä missään. Haluaisin ruiskullisen itsevarmuutta ja toisen hyväksyntää.

Eilen peitellessäni lapsia höyhensaarille, poikani sanoi: "äiti, olet kaikista lempein." Vastasin hänelle, "vaikka joudun sinua torumaan ja komentamaan usein, tuntuuko sinusta silti sille?" Hän vastasi epäröimättä: "joo, vaikka tänäänkin toruit minua usein, silti."

Oman pään sisäinen maailma on aika erilainen kuin ulkoinen maailma. Se täytyisi muistaa. Ja se oma näkökulma voisi jo muuttua, vaikka omat vahvuudet antavatkin odottaa löytymistään. Ehkä on aika keskittyä niihin lukuisiin hyviin hetkiin ja voimauttaviin ominaisuuksiin, vaikka oma pää on kireä ja huolista täysi. Ehkä mulla on toivoa.

Rusettirenksuja ihaniin kultakutreihin:

Kuva kännykkäkameralla, pahoittelen :).

Kummitakit

Neuletakki kummitytölle paloista. Antoisa työ. Aloitettu hyvissä ajoin elämän arvaamattomuuden vuoksi. Yllättäen saatu valmiiksi hyvissä ajoin. Tyytyväinen ja iloinen saadessani antaa tämän hänelle.

Nyt menossa toinen villatakki toiselle kummitytölle. Tiukemmalla aikataululla. Vielä kuitenkin ehtii, ellei mitään arvaamatonta tapahdu.

Isompi aloitti tarhan reilun puolen vuoden kotiolon jälkeen. Pieni vielä pieni. Ajatukset alkaa kääntyä työntekoon.